Mikko Ropo, Nuorempi tutkija, LUT-yliopisto

Uusi työviikko alkaa ja neljän päivän mittainen konferenssimatka Ranskan Lillessä on vihdoin takana päin. Kolme päivää esityksiä elinkaarimallinnuksen ammattilaisilta tarjosivat paljon uusia näkökulmia kestävyystieteitä aktiivisesti vasta reilun vuoden tutkineelle. Pyrinkin omia tutkimusprojektejani hyödyttävän tiedon keräämisen lisäksi laajentamaan näkökenttääni elinkaarimallinnuksen eli LCA:n haasteista ja mahdollisuuksista mahdollisimman laaja-alaisesti katsomalla myös esityksiä mm. tekoälyn soveltamisesta LCA:ssa, LCA:n ja sen verifioinnin automatisoinnista, uusista menetelmistä ekologisen toksisuuden, resurssienkäytön ja biodiversiteettivaikutusten mittaamisessa, kiertotaloudellisesta suunnittelusta ja elinkaaren kestävyysmallinnuksesta eli LCSA:sta.

Jo konferenssin aloitusseremoniassa tuli selväksi, että kiertotalous nähdään yhtenä merkittävimmistä ratkaisuista ihmiskunnan aiheuttamien ympäristövahinkojen rajoittamiseen talouskasvun hidastamisen ohella. Kyseessä on kuitenkin valtava systeeminen muutos, joka vaatii toteutuakseen yhteistyötä kaikkien yhteiskuntien, instituutioiden ja organisaatioiden välillä. Samaan aikaan voidaan myös todeta, että kiertotalous ei automaattisesti tarkoita ympäristön tai yhteisön kannalta kestävää toimintaa, vaan jokaisen kiertotalouden toimenpiteen vaikutukset on kyettävä ymmärtämään elinkaarimallinnuksen avulla ympäristötaakkojen siirtämisen (burden shifting) tai muiden negatiivisten sivuvaikutusten ehkäisemiseksi.

Kiertotaloudellisten järjestelmien mallintaminen perinteisellä LCA:lla on kuitenkin toistaiseksi haastavaa, sillä jo valmiiksi tieteellisen konsensuksen puuttumisesta kärsivät allokointimenetelmät ja systeemirajojen asettaminen muuttuvat entistä vaikeammaksi kiertotalouden monitoimintoisia systeemejä mallinnettaessa. Mikäli nämä ongelmat kyettäisiin ratkaisemaan, nähtiin LCA kuitenkin hyvänä tapana tunnistaa ympäristövaikutuksiltaan merkittäviä prosesseja (hotspots) ja ratkaisuja niiden kiertotaloudellisuuden ja kestävyyden parantamiseksi. Samaan aikaan yritysten edustajat kuitenkin painottivat, että kiertotaloudellisessa tuotesuunnittelussa tarvitaan nimenomaan suunnittelutyökaluja konkreettisten tehokkaiden toimenpiteiden tunnistamiseen uusien kiertotalouden indikaattorien sijaan – 80 % ihmiskunnan ympäristökuormasta kun voitaneen asettaa Pforzheimin yliopiston ja Robert-Bosch GmBh:n mukaan juurikin huonon suunnittelun piikkiin.

Aloitusseremoniassa myös painotettu systeemiajattelu ja systeemimuutos näkyivät niin ikään keskeisesti konferenssiesityksissä aiheesta riippumatta. Kestävän kiertotalouden toteutumiseksi systeemien ymmärtäminen materiaalitasolta aina globaaleihin vaikutuksiin asti on välttämätöntä. Esityksistä opin, että tuotenäkökulmaan painottuvan LCA:n lisäksi systeemin eri tasojen ympäristövaikutusten arviointiin on olemassa monia muitakin hyödynnettävissä olevia menetelmiä, kuten esimerkiksi korkeammalla systeemitasolla hyödynnettävä MFA (material flow analysis). Lisäksi eri tarkastelutasojen laskentaan käytetään monelta osin samaa dataa, mikä voi tulevaisuudessa tarjota synergiaetuja monimutkaisten järjestelmien mallintamisessa ja yksinkertaistaa datankeruuprosessia huomattavasti.

Datan saatavuus ja luotettavuus nähtiinkin suurimpana ongelmana LCA:n siirtyessä tutkijayhteisöstä valtavirrassa käytettäväksi menetelmäksi. Datan tarve tulee kasvamaan entisestään, kun tarkastellaan useampia ympäristövaikutusluokkia ja lisäksi sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Tähän ongelmaan nähtiin yhtenä mahdollisena ratkaisuna LCA:n automatisointi ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös tekoälyn hyödyntäminen. Tekoälyasiantuntijat peräänkuuluttivatkin esitystensä jälkeen tiiviimpää yhteistyötä LCA-eksperttien kanssa, jotta jo olemassa olevat monipuoliset menetelmät voitaisiin valjastaa käyttöön aiempaa tehokkaammin myös kestävyystieteissä. Samalla tekoälyn ja automatisoinnin mahdollisuuksien ohella keskusteltiin kuitenkin myös kolmannen osapuolen suorittaman verifioinnin tärkeydestä laskennan ja tulosten integriteetin varmistamiseksi.

Kuten mainitsin, yksi selkeä kehityssuunta elinkaarimallinnuksessa on LCSA, joka laajentaa perinteisen LCA-tarkastelun tutkimaan myös systeemien sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. LCSA:ta tehtäessä on kuitenkin ymmärrettävä kestävyyden peruspilarien: ympäristön, talouden ja sosiaalisen kestävyyden väliset riippuvuussuhteet. Talousmalli on sosiaalisen järjestelmän osa, jonka avulla mitataan asioiden keskinäistä arvoa ja sen muutosta. Sosiaalisen kestävyyden tavoitteena tulee olla ennen kaikkea ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen taloudellisen kasvun sijasta. Talouskasvua tulee siis voida tarvittaessa hidastaa, mikäli jatkuva kasvu muuttuukin sosiaalisen ympäristön kestävyyden kannalta haitalliseksi. Talousjärjestelmän on myös kyettävä tulevaisuudessa huomioimaan ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuteen kätkeytyvät arvot, jotka nykyisellään eivät ole yksiselitteisesti mitattavissa rahassa. Talousjärjestelmä, jota käytämme, siis määrittelee hyvin pitkälti ihmisen ja luonnon välisen suhteen, eli sen riistämmekö arvoa ekosysteemistä tuhoten sitä, vai elämmekö luonnon kanssa molempia osapuolia hyödyttävässä symbioosissa. Tulevaisuuden LCSA tulee toivottavasti tutkimaan kattavasti kestävyysvaikutuksia juuri tästä näkökulmasta.

Toinen merkittävä kehityssuunta, jonka myös Gentin yliopiston professori Jo Dewulf nosti esille konferenssin aloitusseremoniassa, on kädenjälkilaskenta. Esittäessämme kollegani Olli Helpin kanssa Carbon Neutrality Empowered By Handprint -projektin kädenjälkeen liittyviä konferenssijulisteita oli ilo huomata myös muiden tutkivan vältettyjen päästöjen laskennan yhdenmukaistamista. Lisäksi kädenjäljen ja vältettyjen päästöjen laskemisen tärkeys oli nostettu alalla keskeiseksi tavoitteeksi, mikä tulee toivottavasti mahdollistamaan irti pääsemisen vain negatiivisten vaikutusten mittaamisesta ja edesauttamaan siirtymistä ekosysteemiä tukevaan ja regeneroivaan talousmalliin. Julisteessa esiteltyjä kädenjäljen ja hiilineutraaliustavoitteiden yhteyksiä tullaan käsittelemään tarkemmin myöhemmin erillisessä blogikirjoituksessa.

Omaan tutkimustyöhöni liittyviä muita mielenkiintoisia aiheita olivat aiemmin mainittujen lisäksi keskustelun alla olevat laskentaperiaatteet hiilidioksidin talteenoton ja käytön eli CCU-tuoteketjujen elinkaarimallintamisessa sekä rakennusmateriaalien kiertotalouden parantamiseen tehdyt uudet BIM-pohjaiset työkalut, jotka voisivat auttaa myös Suomea hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa rakennussektorilla. Myös bioperäisten materiaalien käytön kestävyyttä tutkitaan ympäristötekniikan alalla nyt laaja-alaisesti esimerkiksi UNEP:n vetämässä Biogenic Carbon Project -hankkeessa, mikä voi vaikuttaa huomattavasti siihen, miten tulemme arvioimaan Suomeenkin suunnitellun Bio-CCU talouden kestävyyttä. Lisäksi Colruyt Groupin ja WeLoopin tekemä mikromuovien tutkimus ja tuotteiden mikromuovipotentiaalin mittaaminen voi auttaa tulevaisuudessa valitsemaan kestävämpiä CCU-muovien arvoketjuja, joissa tuotteiden hiilivarastopotentiaali maksimoidaan samalla kun haitalliset mikromuovipäästöt minimoidaan.

Yhteenvetona koko konferenssista voisin tiivistää seuraavan näkemyksen. LCA on pitkään kehitetty ja käytännölliseksi todettu laskentatekniikka tuotteiden kestävyysvaikutusten arvioitiin. Laskentamenetelmän soveltaminen sisältää kuitenkin paljon subjektiivisia valintoja, joiden vuoksi tulokset voivat erota hyvinkin paljon riippuen siitä kuka niitä tuottaa ja mihin tarkoitukseen. Tuotesuunnittelussa pienet heitot laskentatarkkuudessa eivät niinkään haittaa, mutta jos aiomme päästä luotettavaan Green claim -raportointiin, on laskentatulosten oltava kyseenalaistamattomia ja perusteltuja. Tähän vaaditaan tarpeeksi monipuolinen laskentametodologia, joka kykenee kuvaamaan tarkasti ja uskottavasti tilanteiden ja ratkaisujen monimutkaisuutta. LCA:n tulosten viestintää tulisi kuitenkin voida samalla myös yksinkertaistaa siten, että tulokset ovat kaikkien ymmärrettävissä. Tämän haasteen ratkaisemiseksi tarvitaan indikaattoreita, jotka myös maallikko ymmärtää, mutta jotka ovat purettavissa takaisin osiin siten, että niiden laskentaa voidaan tarkastella perinpohjaisesti ja läpinäkyvästi myös ammattilaisten keskuudessa.

Sattumalta (ja kenties hyvinkin osuvasti) konferenssin viihdeohjelmanumeroksi oli valittu taikatemppujen esittäminen. Taikatempuissahan olennaista on keskittää katsojan huomio haluttuun pisteeseen, jotta itse tempun mahdollistava liike jää katsojalta näkemättä. Sama voi muodostua ongelmaksi myös LCA:ssa, kun laskentamenetelmä sisältää useita eri indikaattoreita ja vaikutusluokkia ja menetelmät ovat hyvinkin joustavia. Esimerkiksi pelkkiin kasvihuonekaasupäästöihin keskittyminen (carbon tunnel vision) voi jättää hyvinkin tuhoisia biodiversiteettikadon tai ekologisen toksisuuden vaikutuksia kokonaan huomiotta, puhumattakaan pitkän aikavälin sosiaalisista tai taloudellisista vaikutuksista, joiden arvioimiseen tarvitaan LCSA:ta. Uusien resurssijalanjälkimenetelmien vertailua katsoessani ajatus konferenssin ydinviestistä tiivistyi, kun eri menetelmien tulokset olivat ainakin vielä tässä vaiheessa täysin poikkeavia toisistaan: Vain tarkalla sääntelyllä, standardoinnilla ja kattavasti testatuilla ja olennaiset ympäristövaikutukset kattavilla menetelmillä, läpinäkyvällä raportoinnilla sekä kolmannen riippumattoman osapuolen verifioinnilla voidaan saavuttaa tilanne, jossa LCA tuottaa myös jatkossa aina luotettavia tuloksia – vailla mahdollisuutta silmänkääntötemppuihin.